KALENTERI TULEVASTA

TULEVIA TAPAHTUMIA
23.09. Hesassa R&A:ssa
7.-8.10. Turun kirjamessuilla
14.-21.10. Mökillä Savossa
28.10. Helsingin kirjamessuilla
17.-19.11. Tukholmassa leffafestarilla

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Uusi lehti sf/f-tutkimukselle

Eilinen Finfarin kokous oli ensimmäinen järjestäytymiskokous uudelle akateemiselle seuralle, jonka taustalla on jo viitisentoista vuotta porukan verkottumista Suomen sisällä ja ulkomaille. Porukkaa kokouksessa oli kolme kertaa enemmän kuin arvelin edeltä käsin ja tutkimusalojen kirjo on ehkä paras todiste verkottumisen syvyydestä ja laajuudesta.


Seuran kokouksessa päätettiin nyt perustaa seuralle myös pohjoismaisen tutkijaverkon tavoittava journaali. Koska journaali julkaistaan verkossa, siinä tulee olemaan hyvin tilaa paitsi englanninkielisille artikkeleille myös monenkielisille arvosteluille, katsauksille ja keskusteluille. Tarkoituksena on arvioida esim. jokainen sf/f-alan opinnäyte sillä kielellä millä teos on julkaistu.

Lehden päätoimittajiksi valittiin yllä kuvassa keskellä näkyvät Jyrki Korpua ja Hanna-Riikka Roine, sekä kuvan alalaitaan selätyksin jäänyt Päivi Väätäinen.

torstai 26. syyskuuta 2013

"Epileptikko" - sarjakuvaa aivoista

Aikuisten sarjakuvissa on se merkillinen ominaisuus, että uutuusteoksia löytää kirjastoista paljon nopeammin (ilmestymisen jälkeen) kuin tuoreita romaaneja. Syy ei ole pelkästään siinä, miten nopeasti sarjakuvaromaaninkin voi ahmaista, vaan siinä, että sarjakuvan harrastajista isompi osa OSTAA fanittamisensa kohteen kuin kirjallisuuden harrastajista. Ja se on kyllä ihme, kun katsoo millaisia hintoja ohuistakin alppareista vaaditaan.

Tämän syksyn sarjistapauksena on mainostettu David B:n tiiliskivimäistä elämäkertasarjakuvaa "Epileptikko". Maineensa se onkin ansainnut juuri aikuissarjakuvana, niin ranskalaisen itsetietoinen se on taideteoksena ja niin järkyttävä patologisen ja psykologisen ahdistuksen vertailuissa, että hiukankin elämää kokenut lukija voi hyvinkin oppia jotain siitä, mitä on aiemmin torjunut mielestään.


"Epileptikon" piirrosjäljessä olennaista ovat symboleilla ahdetut pienet ruudut ja näkökentän vinottain leikkaava liike, näkemisen rajatilan simulaatiot, hieman samanlaiset kuin mitä migreenissä. Tästä sahalaitavoittoisen kuvakielen valinnasta kirjan minähahmo jotain toteaakin.

Eikä se kuvakieli niin lukijan mieltä räjäytä siltikään kuin itse tarina: miten epileptikon perheen on pakko turvautua vaihteleviin hörhöhoitoihin, koska niiden tulkinta ihmismielestä on yhtä pätevä kuin neurologien ja psykiatrien. Ja metodit monesti toimivampia. "Epileptikko" voisi olla kultakaivos mielen teoriasta kiinnostuneelle narratologille - ja siksi yritin tästä jotain kommentoida ensin Leenan sarjakuvablogiin, mutta blogspot imaisi tekstit omaan protoleptiseen tyhjyyteensä, huh.

Ihan sarjakuvaromaaniksi en "Epileptikkoa" kuitenkaan kutsuisi, niin paljon toistoa siinä on alkuperäisen julkaisumuodon vuoksi, ja niin paljon irrallisuutta episodien välillä. Eikä teokseen myöskään palaa yhtä uteliaasti kuin vaikkapa "Mausiin". Jotain syvyyttä siitä siten uupuukin.

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

"Niin että petokselta // se viimein vaikutti"

Ei ihmisten mieliä olisi Nokian lihoiksi laittaminen riittänyt sinänsä kiihdyttämään, eivät edes kömpelöt valheet ja röyhkeä laskelmointi teurasmiehen ujuttamisessa sisälle firmaan, vaan se, että Elop on habitukseltaan niin ilmeinen tarinan konna kuin vain voi olla. Nokian lihoiksi laittaminen oli julkisena esityksenä niin hyperrealistinen, enemmän kuin todellisuus itsessään, että sen taustalle ovat jääneet kätevästi kaikki muut alasajon elkeet, joita porvarihallitus tekee kilpaa firmojen hallitusten kanssa.

Itse kuulin vasta tänään, että täysin samanlaista taktiikkaa paikallisen firman lahtaamiseksi oli käytetty omalla paikkakunnallamme: Metso osti Tamfeltin ja laittoi siihen oman toimitusjohtajansa jonka tehtävä oli valmistella Tamfelt lopetettavaksi, ja näin sitten tänä kesänä kävikin.

Laman nopeutuvalle vauhdille vetää vertoja vain ilmastomuutos - ja joku porvarihallituksen edustaja ennättikin "lohduttamaan" kansaa, että ne Elopin kaltaiset miljoonapalkkaiset teurasmiehet ovat suuren maailman rakenteita joihin on yhtä mahdotonta vaikuttaa kuin ilmastomuutokseen.

Mutta kun viikon sisällä Suomen sää muuttui 20 asteesta 2 asteeseen, ei kukaan tohdi puhua edes ilmastomuutoksesta, yhtään sen enempää kuin Nokian tapauksessa tohditaan puhua Suomesta 2000-luvun kehitysmaana, josta suuryhtiöt käyvät keräämässä pääomat pois kellumasta.


"Kuin suru, huomaamatta
pois kesä hupeni,
niin että petokselta
se viimein vaikutti."  - Emily Dickinson
-


torstai 19. syyskuuta 2013

Kun isä lampun... kännykän osti


Olen matkalla ostamaan lapselle taskulamppua, joka tuottaisi itse oman energiansa kun sitä ravistetaan. Se on tietysti silmälumeista energiansäästöä ja sellaisena tarkoitettu lapselle. Ajattelen senkin, koska en löydä moista laitetta ja palaan kaupasta omatoimilampun sijaan repussani 39 sentin hintaisia hehkulamppuja. Ajattelen, että takana on kaikkien aikojen pisin kesä. Se alkoi vapusta ja päättyy tänään, kyllähän sen tuulista tunnistaa.

Eilen sain valmiiksi ensimmäisen version romanssikäsikirjasta. Nyt pitäisi vielä tietää, mihin senkin kanssa verkostua eli keille sillä on merkitystä. Kysymys on oikeasti akateeminen, mutta pohjimmiltaan sama kuin vaihtoehdot omatoimilampun ja halpojen hehkulamppujen välillä.

Diogenes vai biogenes? Pyörällä päästäni käyn hakemassa kotimatkalla valkoviiniä, varastoon. Viinikauppaa vastapäätä on puhelinkauppa tai mitä omatoimiverkostumista ne nykyään myyvätkään. Silloin annan periksi. Otan pedon merkin käteeni, ja ensimmäistä kertaa eläessä minulla on nyt oma puhelin. Totisesti, maailmanloppu on askeleen lähempänä. Ei toivoa, ei enää edes periaatteita.

Numero on julkinen, tietysti: ensin on keskisormen luku, sitten pedon luku, sitten kolme neljänneskiloa aurinkokuivatettua skeptikkoa. Niin tarkoin symbolein olen tämän maailman loppusähköissä kiinni. Antaa palaa.

Tamperelainen lasku- ja värioppi


Tamperelainen laskuoppi on yhtä yksinkertainen ja nurinkurinen kuin sen värioppi. Tampereella punainen on se, joka on kääntöpuolelta valkoinen, ja vihreä osoittautuu siniseksi. Jos ei muuten usko niin ei tarvitse kuin odottaa vähän aikaa, niin näkee mitä nappia ne painavat, ja kas, TÄSMÄLLEEN se lukumäärä (4kpl) demareita joita tarvitaan tiukan tunnelipäätöksen tekemiseen (grynderien hyväksi) kääntää takkinsa.

Ja tätä hämmästyttävää täsmällisyyttä, jolla demareista löytyy täsmälleen sopiva joukko takinkääntäjiä, ei saisi edes ääneen ihmetellä - he kun ovat naisia ja siten jokainen epäily kohdistuu henkilöön eikä poliittiseen pelisilmään. He ovat puhtoisia kuin Tampere valkopyykin jäljiltä.

Tampereen vihreät taas ovat näissä kunnallispoliittisissa kamppailuissa yhtä varmasti grynderien taskussa kuin siniset porvarit, mutta sekin pääsee miltei unohtumaan, kunnes tulee taas tilanne (viime maanantai 16.9.), jossa vastakkain ovat joukkoliikenteen tai kymmeniä miljoonia maksava yksityisautoilun tukeminen. Mitä tapahtuu vihreässä päässä, en tiedä, kun moinen asia tulee pöydälle, mutta kun vihreä käsi lähtee kurottumaan kohti äänestysnappia, niin perille osuva sormi on ilmeisesti menettänyt vihreän sähkönsä ja tekee sinisiä päätöksiä autojen auttamiseksi tunneliin. Poissa silmistä, poissa pelistä.

Mutta kun seison tamperelaisissa liikennevaloissa Kalevassa, tämä kaikki konkretisoituu tehokkaasti yksityisautojen painellessa edestäni kaasujalkaa kiihdyttäen - päin vaihtuneita punaisia.




tiistai 17. syyskuuta 2013

Lapsen määritelmät isästä



1.
"Minä harrastan jumppaa ja äiti harrastaa balettia."
"Mitäs isä harrastaa?"
"Sinä harrastat työtä."

2.
"Mutta sinä et saa sanoa mitään [söpöä] elokuvan lopussa. Muuten minä en kunnioita sinua sellaisena prinssinä joka syö pelkkää lihaa." 

3.
"Minä sanon äidille, että se kirjoittaa joulupukille, että sinä et saa yhtään lahjoja, koska sinä olet niin ruma."

"Unimaginable violence"

Presidentti Obamaa on luonnehdittu retorisesti kyvykkääksi poliitikoksi, mutta vaalien jälkeen ei hänen taidoistaan ole välittynyt mitään julkisuuteen. Viimeisimmän, amerikkalaisittain tavanomaisen joukkosurman (16.9.) jälkiä hän kuvali käsiteparilla 'unimaginable violence', mikä ei kuulosta lainkaan pahoittelulta tai tuomiolta veriteolle, vaan retoriikaltaan pikemminkin mainoslauseena sille mitä Yhdysvaltain armeija harjoittaa eri puolilla maailmaa - ja siihen suuntaanhan Obamakin viittasi, mutta ilmaisi sen olevan jotain mitä hänen kansansa vain "kohtaa" eri puolilla maailmaa, sotaturistina ja rikospaikkojen todistajana, arvatenkin.

"Unimaginable" näkyy vilahtelevan useinkin amerikkalaisessa sotapuheessa. Jos laittaa kyseisen sanaparin google-hakuun, saa yli 33 000 hittiä. Suurin osa hakutuloksista linkittää Obaman puheseen, mutta keskeltä erottuu myös tuore Guardian-uutinen (13.9.), jossa toimittaja kuvailee Israelin suunnitelmia Jerusalemin kalliomoskeijan haltuunotosta uhkakuvalla, jonka retoriikan nyt Obama nappasi omiin tarkoituksiinsa. Rinnastus on sinänsä kiinnostava: Yhdysvaltain laivaston tukikohta rinnastuu kalliomoskeijaan, jota uhkaavat asehullut israeliitit.

Jokapaikan löylyfilosofi Zizek voisi varmaankin vastata, että "unimaginable violence" on koko amerikkalaisen kulttuurin kantanäky, jossa yhdistyvät militantin kansakunnan kastraatiopelot ja ulkopolitiikaksi vahvistunut paranoidisuus.

Mutta se, mitä Washingtonissa eilen tapahtui, on vain uusi virhelähetys USA:n käymässä mediasodassa kansalaisiaan vastaan.

Oikealla poliitikolla, päinvastoin kuin amerikkalaisten presidentillä ja muilla saarnamiehillä, olisi tietysti jotain sanottavaa siitä, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Mutta sen tosiasian tunnustaminen, että Amerikan asehullut ovat kaapanneet koko kansakunnan panttivangeikseen, ei hyödyttäisi enää ketään. Ollakseen toimimasta poliitikkona ja tunnustamasta edes asioiden tilaa on presidentti Obaman päästettävä suustaan niin isoja sammakoita, että ne peittävät muut mahdolliset diskursoinnit varjoonsa.

Yhdysvaltain armeija ei edes yritä esiintyä "puolustusvoimina", vaan sen sisäisessäkin retoriikassa on siirrytty etsimään ja etsimällä tuottamaan viholliskuvia, aivan kuten Hollywood tekee. Niinpä Washingtonissa eilen omiaan tappaneen sotilassankarin saama mitali on nimeltään "the global war on terrorism service medal". Sen paremmin armeijan ylipäällikkö, presidentti, kuin sen rivisotilas eivät saa enää pisteitä tiettyjen sotien tietyistä uro(s)töistä, vaan käsien taputtamisesta sillä hetkellä, kun yleisöltä kysytään mikä erottaa toisistaan "imaginable"/"unimaginable". Ja sitten? Kun taputus on vaiennut, ne alkavat tappaa toisiaan.

maanantai 16. syyskuuta 2013

Vallankumous Kiinassa 15.9. 2013



Kiinassa on alkanut vallankumous kommunistisen puolueen diktatuuria vastaan eilen 15.9.2013.


Kiinassa on alkanut televisiolähetys, jossa puhuu armeijan väliaikainen ylipäällikkö Li Shuangjiang. - Xi Jinping ei onnistunut vastaamaan Kiinan kansan vaateisiin, sanoo Shuangjiang.
21:48 

Armeija ilmoitti Jingpingille kello 20 Suomen aikaa, että hän ei enää ole presidentti eikä puolueen johtaja, kertoo valtiollinen sanomalehti The People's Daily.
21:46 

Voimannäyttönä tuhannet talonpojat ja tehdastyöläiset ovat marssineet paraatissa Punaiselle torille.
21:34 

Amerikkalaiskanava CNN:n kirjeenvaihtaja John Holmes on julkaissut Twitter-tilillään kuvan moottoritiesillalta Pekingssä. Paikalla on tuhansia sotilaita tanssimassa.
21:20 

Kiinan armeijan Facebook-sivulle on juuri päivitetty, että armeijan esikunta ja opposisitiojohtajat ovat pitäneet kokouksen. Lausunto on luvassa muutaman päivän sisällä, kirjoituksessa sanotaan.
21:17 

Yksipuoluevallan kumonneen Kiinan suunnitelmat julistetaan kansalle piakkoin, valtiollinen uutistoimisto Xinhua lupailee. Sen verran kerrotaan jo, että ensimmäiset avoimet parlamenttivaalit järjestetään lyhyen väliaikaisvaiheen jälkeen.
21:11 

Kun toimintalinjat julkistetaan kansalle, eri maakuntien johtajat antavat tilaisuudessa läsnäolollaan niille valtuutuksensa. Mukana julkistuksessa on Kiinan valtiollisen uutistoimisto Xinhuan mukaan myös armeijan päälliköitä ja oppositiojohtajia.
Aiemmin sunnuntaina vapaiden ammattiliittojen lähetystö saapui valvomaan uutisointia valtiollisella TV-asemalla.
21:05 

Kiinan siirtymävaiheista luvataan kertoa myöhemmin, kerrotaan valtiollisissa tiedotusvälineissä. Tulevista tapahtumista ilmoittaa muun muassa oppositiojohtaja Ai Weiwei, Kiinan media uutisoi.
21:00 

Jinpingin edustaman kommunistipuolueen konkarijäseniä kerrotaan pidätetyn, kirjoittaa korealainen uutistoimisto verkkosivuillaan.
20:46 

Presidentti Jingpingin vastustajat ottavat armeijan vapaaehtoisen aseistariisunnan varmana merkkinä kommunistien syrjäyttämisestä. Pekingiläiset laulavat isänmaallisia lauluja ja tanssivat sotilaiden kanssa kertoo uutistoimisto AFP.
20:41 

Kiinan armeijalta ei ole tullut tähän mennessä lausuntoa siitä, mitä on luvassa ja tapahtumassa. Armeija on kuitenkin luvannut poistua Pekingistä heti kun vallansiirto puolueelta kansalle on saatu suoritettua.
20:35 

Oppositiolla ja vapailla ammattiliitoilla on Pekingissä meneillään suuret voitonjuhlat. Ihmismerta valaisevat illan hämärässä sytytetyt ilotulitteet.
20:34 

Täydessä taisteluvarustuksessa olevia talonpoikaisryhmiä on tavattu vartioimassa siltoja ja suuria tienristeyksiä, kertoo uutistoimisto AP.
20:31 

Kiinan ja USA:n puolustusministerit ovat keskustelleet puhelimessa aiemmin sunnuntain kuluessa. Pentagon ei paljasta puhelusta mitään yksityiskohtia. USA:n ulkoministeriö ei pysty ymmärtämään, onko Kiinassä juuri meneillään parlamentaarinen vallankumous. Ministeriö painottaa, että tilanne elää paraikaa.
20:25 

Yhdysvaltain ulkoministeriö: - Kaikkien osapuolten on pystyttävä keskustelemaan ja hillittävä väkivaltaa Kiinassa.
- Rauhanomainen poliittinen ratkaisu on nyt Kiinan paras vaihtoehto.
20:21 

Pekingin keskeisille mielenosoituspaikoille kerrotaan sijoitetun illalla talonpoikien vapaaehtoisjoukkoja. Syndikalististen ammattiliittojen edustajia ja oppositioaktiiveja on ilmestynyt lisäksi strategisesti tärkeille halintorakennuksille.
20:20 

Silminnäkijöiden mukaan armeija virittää presidentin toimiston ympärille paraikaa piikkilankaa ja kulkuesteitä. Presidentin tiedetään olevan paikalla.
20:18 

Kiinan armeija kiistää, että se hyökkäisi kadulle jalkautuneita kommunistisen jäseniä puolustajia vastaan. Massakokoontumiseen on kuitenkin vyörynyt armeijan ajoneuvoja.
Takarajan hetkellä presidentti antoi lausunnon, että ei lähde ja että hän on oikeutetusti vallassa.
Kiinan armeija antoi presidentti Jingpinille takarajan kello 17.30 saakka. Siihen mennessä Jingpinin oli suostuttava "kansan tahtoon": oppositio ja ammattiliitot ovat vaatineet kommunisteja luovuttamaan vallan kansalle.


sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Sydney Pollack - "jotain suhteellisen älykästä"

"Korppikotkan kolme päivää" -elokuvan näkeminen pitkästä aikaa osoittautui edelleen yhtä vaikuttavaksi kuin mitä se oli joskus 1980-luvulla kun sen näki yhtenä ensimmäisistä videovuokraamon klassikoista.

Mutta elokuvaa seurannut Teeman dokumentti oli yhtä tyhjänpäiväinen kuin useimmat muutkin näistä YLEn leffa & dokumentti -komboista. Elokuva taustoitettiin puoliksi Watergate-skandaaliin ja puoliksi ohjaajansa Sydney Pollackin uraan. Selitystä elokuvan klassikkoudelle ei kuitenkaan osattu tarjota sen enempää ohjaajan tai pääosan Redfordin suulla kuin mitä aiemmin viikolla SUPOn vastavakoilun pomo sitä kykeni tekemään.

Kahteen kertaan dokumentissa siteerattiin Pollackin kommenttia, että viihteen "viitekehyksessä yritetään tehdä jotain suhteellisen älykästä." Ainoa käytännöllinen itseanalyysi ohjaajalta oli se, että hän yrittää saada näyttelijät sen oloiseksi kuvassa, etteivät he näytä kuvatuilta - että heitäkin ikään kuin vakoillaan.

Mutta jos vilkaisee Pollackin ohjaajauraa niin ei siellä mitään "suhteellisen älykästä" nouse mieleen, vaan "Minun Afrikkani", "Tootsie" ja kammottava re-make "Sabrinasta".

Sen sijaan muistan ihmetelleeni Kubrickin "Eyes Wide Shut" -elokuvan dokumenttia katsoessani, miksi niin valtavan kokenut ohjaaja voi näyttelijäksi päästessään kummastella häneltä vaaditun suorituksen perusteellisuutta.

Ja jos Kubrick perfektionistina sai Pollackista kuukausien jälkeen irti saman verran kuin mitä Pollack sai irti Redforista, niin mitä se näyttelijäohjaus elokuvissa edes tarkoittaa? Ehkä ei muuta kuin että näyttelijä adaptoidaan tarinan maailmaan. Redford pääsi nopeasti kiinni Korppikotkan rooliin, koska tarina oli niin lähellä aikakauden paranoidia ilmapiiriä. Mutta "Eyes Wide Shut" on paranoian kuvauksena monitasoisempi ja juutalaisen elokuvaintellektuellin, Pollackin, valitseminen rooliin on voinut olla Kubrickin kaltaiselle metaelokuvien tekijälle näyttelijäfakkia tärkeämpää. "Suhteellisen älykästä", sanapari parhaassa merkityksessä.

torstai 12. syyskuuta 2013

SUPO tarkkailee vain elokuvia

Piti tämäkin sitten kokea eli kuulla, että YLEn radiotoimittaja käyttää Suojelupolisiin vastavakoilun pomoa halutessaan asiantuntijamielipiteen siitä, miksi "Korppikotkan kolme päivää" on lajinsa klassikko. Toki kulttuurijorinoita Kultakuumeeseen pitkään tehnyt Kuosmanen on siten profiloitunut, että hän tekee juttunsa juuri elokuvista vaikkei osaa niistä puhua muutoin kuin miehisinä suoritteina, mutta tämänpäiväinen (12.9., uusinta viime maanntailta) oli uusin rimanalitus sitten road-movie -teemalle omistetun ohjelman, johon oli kutsuttu Kari Väänänen ja Mika Kaurismäki kehuskelemaan elokuvanteon reissujätkämeininkiä.

Mitähän seuraavaksi? Suojelupoliisin jälkeen ei varmaan vähempi riitä ohjelman ja toimittajan omanarvon nostamiseksi kuin kutsua Kalastajatorpan vatsavakoilija arvioimaan, miksi "Cannibal Holocaust" on lajinsa klassikko? Vai pitäisikö olla hiljaa kiitollinen & kuuliainen, että Suomessa salainen palvelu ei istu puhelinlinjalla vaan elokuvateatterissa?

Entä milloin samanlaiset kriteerit asiantuntijuudelle toimivat TOISEEN SUUNTAAN: milloin kulttuurin saralla ansioitunut asiamies kutsutaan kommentoimaan Ajankohtaiseen Kakkoseen kansainvälistä kriisitilannetta? Matti Salo kommentoimaan, onko sen kaksipäisen korppikotkan, sen Vladimir Putinin mediaesiintyminen "tarjouksella josta ei voi kieltäytyä" jo klassikko mafiafilmien joukossa?

*

Ja mitäkö se Suojelupolisin vastavakoilija sitten vastasi Kuosmaselle? Eipä juuri mitään. Alkoi vain selittää, että ei siinä elokuvassa kuvattu mitään sellaista signaalivakoilua, jota ei olisi harjoitettu jo kauan sitten.

Joten ei se kai sitten klassikon asemaakaan ole muutoin ansainnut kuin CIA:n mielisuosiolla.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Docventures - uusin esimerkki YLEn laaduttomuudesta


YLE tekee karhunpalveluksen dokumenttielokuville Docventures-sarjallaan. Sarja ja sen kehystys sosiaalisessa mediassa antavat käsityksen dokumenteista Duudsonit-tyyppisenä henkilöshowna, jossa elävän kuvan todistusarvo perustuu tosi-tv:stä tuttuun julkiseen häpäisyyn.

Jos uusista dokumenteista käy esimerkiksi huijarigurun ympärille rakennettu Kumaré (28.8.), niin ilmeisesti laaduntarkkailu on sekin lopetettu YLE:n hankinnoissa. Uusista dokumenteista haetaan enää trendikästä viihdearvoa ja formaatin tuttuutta.

Tämä "reality-viihteeksi" mainittu trendi ei ole laji eikä tyyli, vaan asenne, joka hakee esikuvansa ennemmin YouTube-klipeistä kuin dokumenttielokuvien perinteestä. Piilokamera, julkinen häpäisy ja rankoiksi katsotut aiheenvalinnat ovat sen välineet. Siksi Docventures-sarjassa on välttämätöntä nähdä myös hampulle, LSD:lle ja prostituutiolle omistetut dokumentit.

Reality-viihteen suosio on niin ylivoimainen, ettei edes YLEssä enää tiedetä, miten kilpailla YouTube-sukupolven kanssa. Kun kolmasosa dokumenteista on jo kertaalleen YLEn kanavilla nähtyjä, tulee YLE nyt todistaneeksi, ettei se usko ostamiensa ohjelmien laatuun, vaan tarvitsee niiden ympärille mediasirkuksen.

Docventures-sarjalle laadittua imagoa on kuulemma puolustettu sosiaalisessa mediassa sillä tyypillisellä argumentilla, että monimediaalinen kehystys on nykypäivän sukupolvelle (ainoa?) sopiva tapa löytää marginaaliseen asemaan joutuneet dokumenttielokuvat.

Mutta sellainenkaan puolustus ei riitä selittämään, miksi sarjan konsepti juontajineen on pitänyt kopioida Madventures-sarjasta, joka perustuu juontajiensa skandaalihakuiselle elämysmatkailulle.

Todennäköinen syy YLEn ratkaisuihin on taas kerran se, että uusi sarjatuotanto ostetaan formaatin eikä sisällön perusteella. Jälkimmäiseen vedoten YLE on kuitenkin saanut pitää erityisasemansa moninaistuneessa mediamaailmassa.

tiistai 10. syyskuuta 2013

"Blue Jasmine" on veltto plagiaatti "Viettelyksen vaunusta"


Woody Allenin valkoiselle yläluokalle osoittaman ylistyksen irvokkuus tuntuu tiivistyvän siihen, miten musta jazz soi hänen elokuvissaan _viimeisenä_ autenttisuuden ilmauksena kaikkien muiden filmielementtien ollessa moneen kertaan kierrätettyä ja teknisesti aina helpoimman mukaan toteutettua.

"Blue Jasminesta" on moneen kertaan toistettu sen ainoa hyvä piirre, ettei elokuva ole sentään NIIN huono kuin vuoden takainen "To the Rome with Love". Vähemmän on kritiikeissäkään kkommentoitu elokuvan suhdetta Williamsin näytelmään, jonka kopioinnissa ja kierrätyksessä on käytetty niin vähän omaa ajattelua kuin mahdollista. Yhtä hyvin elokuvaa voikin katsoa velttona plagiaattina, jossa jopa yksityiskohdat on kopioitu "Viettelyksen vaunusta", kuin tribuuttina kyseiselle teokselle.

Hahmot on tyypitelty tietysti Allen-konseptin mukaan: rikkaita taiteilijaluonteita esittävät näyttelijät kuin olisivat saippuasarjassa ja köyhien duunareiden osassa irroittelevat toisensorttiset näyttelijät kuin olisivat tv-sarjan sohvakomediasa. Luokkatietoisin hahmo, Blanchen kopio, on yleensä aina myös sympaattisin, tosin tällä kertaa hänellä on näennäisen kova kohtalo, minkä Allen sentään mieluusti naishahmoille varaakin. Blanche-hahmoa esittää valitettavasti Cate Blanchett, jonka ura on ollut yhtä alamäkeä viime vuodet. Eikä "Blue Jasmine" ole poikkeus.

Ainoa elokuvaa terävöittävä piirre on takaumien leikkaaminen nykyhetken tapahtumiin katsojaa valmistelematta. Mutta siinäkin Allen näyttää pikemminkin tehneen elokuviensa heikkoudesta, onnettomasta kohtaus-kohtaukselta-suunnittelusta, uuden elokuvan ainoa vahvuuden.


sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Ohjeita tuleville isille


Hesarin sunnuntailiitteessä oli tänään (8.9.2013) Reetta Rädyn kolumni aiheesta "Ohjeita tuleville äideille". Kuten äitipuheeseen kuuluu, kyseessä oli lista tekosyitä sille, miten ja miksi äidit voivat vältellä ekologista ja sosiaalista vastuutaan.

Millainen sitten olisi yhtä käytännöllinen lista tuleville isille? Tällainen:



OHJEITA TULEVILLE ISILLE

1. Pakkaa ja pakene. Tuomitse itse itsesi elinkautiseen. Se on viimeinen oma valinta, jonka voit vielä tehdä. Matkalla lentokentälle pohdi mitä eroa on "olla vapaa jostakin" ja "olla vapaa johonkin".

2. Jos sinussa ei ole miestä ykkösvaihtoehtoon, tunnusta virheesi ja hae lähete sterilisaatioon. Tee se ajoissa. Yksi iso virhe on inhimillinen onnettomuus, mutta virheen toistuessa olet tragediasi ansainnut.

3. Isyys merkitsee pidempää vankeutta kuin mitä saisit murhasta. Osta devareita, konsolipelejä ja äänikirjoja kestääksesi. Kirjoihin on turha yrittää keskittyä, elokuviin voit päästä enintään kerran kuussa vanhemmuusdeittien varjolla. Pornokaan ei ole pahitteeksi, mutta tekee katkeraksi.

4. Opettele tekemään olutta ja viiniä. Ei lapsen kanssa selvin päin kestä. Tulet tarvitsemaan päivittäisen annoksen turtumusta. Remontoi oma vessa.

5. Elämää, sinänsä, ei kannata hukata. On vain lusittava aikansa siedettäväksi sisustetussa perhesellissä.

6. Hakeudu politiikkaan ja järjestötehtäviin, pyri pomoksi. Isälliset vastuut yhteiskunnan keskeisillä paikoilla ovat riittävä syy pysyä poissa biologisen koti-isän vartiopaikalta. Jopa päiväkausia.

7. Etsi itseäsi varakkaampi ja/tai vanhempi sijaisisä. Tee selväksi, diskreetisti, että kaunis vaimosi tarvitsisi jo paljon parempaa puolisoa kuin sinä. Lapsi menee jalomielisen kaupan kytköksenä kuin huomaamatta.

8. Täytä päiväsi mediavälineillä. Laitteiden luomista keskeytyksistä kertyy pala palalta uusi elämäsi edellisen ja epäonnistuneen rinnalle.

9. Muista: et sinä lasta halunnut, vaan vain sen, että rakastamasi nainen saa haluamansa. Eikä elatusansa ole varsinainen uhka, vaan se, miten lapsi toimii välirauhan panttivankina sukupuolten sodassa.

10. Tunnusta julkisesti tekemäsi virhearvio. Kerro toimineesi vastoin parempaa ymmärrystäsi. Levitä tietoa vasektomian vaivattomuudesta nuorille miehille. Auta heitä välttämään nolo kohtalosi.

lauantai 7. syyskuuta 2013

Kuinka syvälle haavoittuneet haudataan?

Ei Nokian loppu siitä alkanut, kun Elop saapui sen saattohoitajaksi, vaan siitä, kun rotat alkoivat jättää laivan. Ollila siirtyi Shelliin, joka tarjoaa turvapaikan jokaiselle m/Maan tyhjiin imeneelle kapitalistille.

Meille on tullut Suomen Kuvalehti vuoden alusta ja vaikka lahjalehti on juuri sellaista kristillis-oikeistolaista kuraa kuin on ollut mielikuva, niin sen kuvitus viestii yllättävästi osuvammin kuin muut mediat kykenevät, niin kuin nyt Nokian kohdalla: kuva nokialaisesta joka muodostaa hiekkaan työnnettynä oman hautakivensä. Yksinkertaista ja nerokasta, ja samalla media-aikaan sopiva täsmäkuva SEKÄ symboliuhrista ETTÄ uhrisymbolista.

Tänään (7.9.) Guardianissa oli tyypillinen veitsenkääntö suomalaisten kansallissurusta, muistutetaan talvisodasta ja Kalevalasta - ja siitä ettei Nokian mentyä lavalle jää muita edustamaan Suomea kuin näitä nykypäivän pellejä: "So what is Finland left with on the global stage? Motorsport champs and classical conductors – with no fewer than four performing during the current Proms season – and Moomintrolls. Oh, and Angry Birds."

Kännykkä-Suomi on siis virallisesti kuollut. Jokos saisi luvan palata linkolalaiseen eli 1930-luvun Suomeen? Joko uskottaisiin, että samaa tietä tulevat menemään muutkin kansallista tai koulumenestystä lupaavat mediahärväkkeet ja roviopelit vaihtuvat pelirovioihin?

Eilen liehui taloyhtiön lippu puolitangossa. Mutta ei se tainnut sentään Nokian kuolemaa ilmoittaa. Symbolisattumaa toivottavasti sekin, että juuri samana päivänä lapset löysivät talon päädystä huumeruiskun.

perjantai 6. syyskuuta 2013

Kommuunismin aave


Jo 80-luvun lopulla joku suomalainenkin sosiologi julkaisi kirjan siitä, miten yhteisöllisyyttä käytetään reseptinä mihin tahansa yhteiskunnan ongelmaan. Puhe yhteisöllisyydestä on kuitenkin vain lisääntynyt vuosikymmenten varrella, sitä enemmän mitä alemmaksi hyvinvoinnin yhteiskuntaa ajetaan. Ehkä uusliberalismi onkin sosiologien salajuoni alansa kirjamarkkinoiden rahoittamiseksi ja konsulttipuheen juridisoimiseksi?

Kommuunismin eli yhteisöllisyydellisyyden aave on kuitenkin todellinen, niin todellinen kuin aaveet ovat, eikä jätä rauhaan yksittäisiä ihmisiä. Huomaan sen unissa. Keskiviikkona kävin yliopistolla syömässä, juuri kun kampuksella oli meneillään fukseja sisäänheittävä festivaalipäivä (viralliset, hesalaisten tavoista kopioidut festarit olivat olleet edellisenä päivänä). Istuin syömässä täpötäydessä ruokalassa kollegoiden kanssa, osana kaikkea tuttua ja kuitenkin totaalisen ulkopuolisena. Olin paikalla mutten enää osallisena. Aaveen kokemus jos mikä.

Ja tällainen tulee uniin välittömästi. Seuraavan yön uni oli omituisimpia mitä on muistiin tallentunut, osittain selkouni, osittain tiivistelmä yleisimmistä unista mitä olen viimeisen 30 vuoden aikana nähnyt. Ja aaveet siinäkin olivat parasta vanhakummaa mitä voi larppaamisen ulkopuolella kokea. Ensin olin talvileirillä vanhojen oppilaideni kanssa, joista olin tyytyväinen kun tunnistin sentään seitsemän. Oli meneillään pitkä tylsä odotus ison puurakennuksen pihalla, keskellä pimeää talvea, ja lojuin lumikinoksessa puiden oksien suojassa kylmää tuntematta. Mutta kun juhla vähitellen alkoi, halusin osani riemusta, ja päteäkseni parhaalla tavalla kysyin osaattekos levitoida, ja aloin lentää itse muiden yläpuolella, juuri niin täydellisen vapauttavalla tunteella mikä vain unissa on mahdollista. Kai sitä voisi sanoa täydelliseksi aavekokemukseksi - ja kuitenkin kysyin allani olevilta oppilailta, että kai te tajuatte että tähän on vain yksi selitys miksi tämä on mahdollista. Tiesin, samalla hetkellä kun sanat tulivat suustani, että kyseessä oli uni, en vain olisi halunnut tietää.

Unen logiikalla puurakennus muuttui Tupatie 21:n mummolaksi. Olin menossa nukkumaan Saaran kanssa kuin kotona ikään, mutta ylläni oli valkoinen naisten aamutakki. Ulko-ovelta kuului ääntä, kävin avaamassa, ja sisään juoksi hiiren kokoinen pieni musta koira joka räksytti. Ulkona kadulla oli sen toveri, iso otus. Sitten menin takaovelle, jotain häiriötä kai sieltäkin hakien. Takaoven portailta otin lehden ja samalla näin, että oli jäinen kirkas aamu puutarhassa, ja että omenapuiden keskellä makasi mummo sängyllä paksujen peittojen alla. Puhuimme jotain, ja sitten mummo jatkoi uniaan, ja ajattelin että on aivan terveellistä nukkua ulkona vaikka onkin vanha.

Nämä tällaiset unet, puoliskoineen, ovat aaveunia, koska kommuunismin aave ja haave possessoivat meitä kaikkia eri tavoin, erilaisiin keskeisesti menetettyihin rakennuksiin ja erilaisiin yhteisesti menetettyihin ihmisiin kiteytyen. Ne vapauttavat, osoittavat ettei sisä- ja ulkotilojen (oman ja julkisen) välillä ole sen enempää eroa kuin haaveiden ja pelkojen unenohuella rajalla.

tiistai 3. syyskuuta 2013

"Hikiset kiihkoilijat ja alati harhailevat, kosteat silmät"

Syksyn kirjasatoon ei voi upottaa käsiään kuin viljalaariin. Itse asiassa kriitikko tekee viisaiten jos syksyn kirjojen alkaessa tipahdella postiluukusta hän juoksee kiireesti yhtä monta ympyrää kuin kirjailijat ovat tehneet teostensa takia. Sitten hänen olisi syytä repiä kannet irti ja eläytyä ihmiseksi, joka kohtaa suomiproosan ensimmäistä kertaa silmästä korvaan.

Eikä sekään ihan riitä. Kun syksyn ensimmäiset eteeni saapuneet kirjat olivat Marissa Mehrin "Veristen varjojen ooppera" ja Kai Ekholmin sekopäinen dekkari, jossa ei mitään kerrota eikä kuvailla vaan etupäässä KOMMENTOIDAAN, tuli samanlainen olo kuin sen saksalaisen kaupan edessä, joka oli erikoistunut valmistamaan hauskutteluversioita täytetyistä eläimistä.

Ja kuitenkin juuri tällaiset  teokset jos mitkä uhmaavat kaunokirjallisuuden kovaa kaanonia, koska ne on tehty kaikkien sääntöjen vastaisesti, suostumatta edes genrekohtaiseen sovinnaisuuteen. Juuri tällaisista teoksista kuin Mehrin ja Ekholmin voi todellakin uskoa, että kirjoittajat ovat tehneet juuri sellaiset kirjat jollaisia itse haluaisivat lukea. Siksi niistä löytyy aivovoimaa uhmaavia elliptisiä virkkeitä kuten "Hikiset kiihkoilijat ja alati harhailevat, kosteat silmät." Siksi niitä ei pitäisi arvioidakaan sanataiteen saavutuksina, vaan kaahauskilpailua muistuttavina urheilusuorituksina jossa tärkeintä on jättää jälkeensä rennosti romuttunut tyylioppi.


Samaan aikaan toisaalla oli Turkkarissa (17.8.) ilmestynyt arvosteluni ihmissusiantologiasta. Kai sen siitäkin voisi itselleen muistuttaa, että genretekstejä arvostellessa on liiankin helppo poimia (vähät) rusinat (paisutetusta) proosapullasta. Että jotain rohkeasti harhailevaa genrekirjallisuutta kriitikko tarvitseekin syksynsä avaukseksi.

maanantai 2. syyskuuta 2013

Äijäjumppa - Dawn of the Dead

Ihminen on juuri niin vanha kuin tuntee kuolevansa. Kuitenkaan en ole varma, kumpi tuntuu enemmän ikuisuudelta, hikoilla hengiltä zombien takarivissä vai akateemisten naisten eturivissä. Samastumisen mahdollisuudet ovat niukat eikä tutun queer-tilan aukeneminen jaksa naurattaa lihasten kirkuessa tottumattomuuttaan. Pian ei itseään muista kuin tutusta hienhajusta. Tuoksu, poika, tuoksu.

On miltei kymmenen vuotta siitä, kun Turussa osallistuin yliopiston järjestämään henkilöstöliikuntaan. Sen jälkeen en ole harrastanut liikuntaa millään lailla. Alkoi olla pakko. Viime kevään vierailu fysioterapeutilla osoitti, että keho alkaa jumittua kuin ruostunut kone, peruuttamattomasti.

"Äijäjumpaksi" kutsuttu vanhustapaaminen ei ole motivoivin tapa jumpata itseään nuoremmaksi, mutta jos kunto on rapistunut tarpeeksi, mahdollisuudet jäädä henkiin lihasten ja nivelten äkillisestä herättelystä ovat moisella kurssilla todennäköisemmät - ottamatta huomioon sitä tosiseikkaa, että muut "äijät" ovat minua parempikuntoisia vaikka olisivat jo kaksi vuosikymmentä lähempänä seuraavaa elävien kuolleiden genreä.


Groucho Marx oli oikeassa, mutta erehtyi lajissa, aivan kuten se toinenkin Marx.
Donna Harawaykin oli oikeassa, mutta erehtyi lajissa, aivan kuten Ellie Arraway.

"Mutually Exlucive Identities". Mitä se olisi suomeksi?