KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2024


- toukokuussa osallistumme taas Åconiin
- tietokirjani Eroottinen elokuva ilmestyy kesällä Oppianilta






sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Finncon 2014: Tiedetyötä toverijuhlan varjossa

Paitsi Suomen Tieteiskirjoittajat myös isäntätapahtuma Finncon vietti juhlavuotta 2014. Tapahtuman 20. vuosikertaa vietettiin kuitenkin matalalla profiililla, kun tapahtumapaikkakin oli siirretty tutulta Jyväskylän yliopiston päärakennukselta taaemmaksi liikuntatieteellisen sinänsä arvokkaaseen ja yllättävänkin toimivaan rakennukseen. Väkeä kuului olleen kolmen päivän aikana kolmisentuhatta, mikä ei ehtinyt tuntua tungoksena, jos kohta pienemmät salit olivat nopeasti täynnä yleisöstä ja muutamia kiinnostavia paneelikeskusteluja jäi sen vuoksi kuulematta. Finnconin tunnelma kotoisuuden ja kansainvälisyyden sekoituksena on kuitenkin edelleen parhaimmillaan - vaikka vetoa maailmalle olisi kovasti...

Ainoa tapa varmistaa paikkansa kiinnostaviin tilaisuuksiin onkin lupautua mukaan paneeleihin keskustelijaksi. Tämän johdosta saattaa löytää itsensä sellaisistakin paneeleista, joissa oma näkökulma on marginaalin marginaalia, kuten lupauduttuani ainakin kolmannen kerran LGBT-aiheiseen paneeliin, ilman, että aiheen poliittisuudesta on mitään lisättävää varsinaisten aktivistien puheisiin. Spefin spefisyys taas uhkaa jäädä, valitettavasti, sivuseikaksi tällaisissa paneeleissa.

Kotoisampaa olikin niissä tilaisuuksissa, joissa sai itse vetää paneelia ja esittää hankalat kysymykset, tällä kertaa täpötäysille yleisöille keskustelut avaruusscifin ja kirjamedian tulevaisuudesta. Leppoisaa oli myös Juri Timosen vetämässä tietokirjapaneelissa, etenkin kun sunnuntaiaamuksi yleisöä oli raahautunut paikalle vain tusinan verran. Aihe oli silti informatiivisimpia mitä Finnconilla oli tarjota.

 *

Varsinaista tiedetyötäkin tehtiin conille ominaisen toverijuhlinnan varjossa. Koko torstain ja puolet perjantaista Finfar-järjestömme piti samannimistä kesäseminaaria, jossa osallistujia taisi olla ennätysmäärä, kenties jo liikaakin, koska mukana oli enemmän "kuunteluoppilaita" kuin aiemmin. Ehkä uusia työmetodeja olisi löydettävä seminaarinkin puolelle; ensi vuonna Archipelaconin yhteyteen on suunniteltu yhdistelmäksi pohjustavaa laivaseminaaria ja sitä seuraavaa esitelmäkeskeistä seminaaria.

Seminaaripaperit olivat jo kaikki (yhtä lukuun ottamatta) englanniksi, joten materiaalia Finfarin omaan lehteen luulisi piisaavan lähivuosina, ja tulevaisuutta Finfarin toiminnalle. Vallan merkityksellistä oli seminaarissa istumisen "palkkioksi" se, että conin vieraita (Elizabeth Bear, Jukka Halme, Rjurik Davidson) ennätti kohdata parhaiten torstai-illan saunaillassa, johon sinnekin pääsimme kiitos Finfar-tapahtuman.

Ohjaajien kannalta seminaarin aiheissa on toki väsyttävän runsaasti tuttua ja toistuvaa ainesta, mutta sentään yksittäiset paperit käsittelevät myös ihan tuoreitakin spefi-teoksia. Samoin tulee oppineeksi uusia tapoja soveltaa tuttuja käsitteitä, tai peräti uutta englannin perussanastoa: en aiemmin tiennyt että sanoja "useral work" (= mediateos joka edellyttää aktiivista toimijaa) tai "tropish" (=kirjallisen motiivin vakiintuneisuutta ilmaiseva negatiivinen laatusana) on edes olemassa.

Finfar on nyt toiminut seminaarina yli kymmenen vuotta, mutta järjestönä se vastaa hakee kontakteja maailmalle. Kontaktien edistämisestä palkittiin seminaarin ja Finnconin vakiovieras Cheryl Morgan kutsumalla hänet yhdistyksen kunniajäseneksi - mistä onnittelupuheen havainnolistava kuvasarja ohessa.

Finnconin ja Finfarin kiinteä linkitys antaa aihetta toivoa, että niillä on vastaisuudessakin vähintään yhtä paljon annettavaa toisilleen kuin tähän saakka. Finnconin yhteydessä nähtävää Finfar-seminaaria saadaan kuitenkin odotella vuoden 2016 Tampereelle saakka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti