KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2024

- 15.3. ja 22.3. käyn Kuopiossa
- toukokuussa osallistumme taas Åconiin
- tietokirjani Eroottinen elokuva ilmestyy syksyllä Oppianilta





tiistai 21. lokakuuta 2014

Maailmagenren genrearkki

Scifi-käsikirjan käsikirjoitus pitäisi jättää viikon päästä kustantajalle. Paniikin sijaan iskee jumalakompleksi. Olenkohan sanonut tästä maailmagenrestä kaiken, olenko kartoittanut genremaailmalle sekä keskukset että rajat? Jälkimmäinen arveluttaa enemmän, koska genrerajojen tuolle puolen pakkaa unohtumaan aina jotain klassikoita.

Sentään olen keksinyt ammattinimikkeen, jonka alle sulkeutua, ettei tarvitse väittää itseään sekä opettajaksi että tutkijaksi että kriitikoksi että kirjailijaksi. Riittää kun sanoo olevansa genrekarttatyöläinen.

Ja tehtäväkenttä? Vastaus: "avaruusahväärit". Rahaa ei näy, mutta tyhjyys syvenee.

Well, juuri nyt käsikirjoitus näyttää siltä kuin se olisi jonkinlainen eeppinen nooan-arkki, johon on saatava kaikki mahdolliset kirjailijatkin mukaan, ja juuri siksi se kellahtaa omasta painostaan ennen kuin ehtii edes lukijoille saakka. Siinäpä ihmettelemistä. Ja miksi ihmeessä mitään muuta astiaa ei kutsuta "arkiksi" kuin Nooan arkkia? Mikä maailmansa levyinen paperiarkki se sitten mahtoikaan olla?

Kaiken lisäksi kirjailijoiden (ja tutkijoiden) nimi-indeksi näyttää eksoottisten eläinten luettelolta:


Adams Douglas  * Ahonen Erkki  * Aldiss Brian  * Alexander John  * Allan Edgar  * Amis Kingsley  * Amis Martin  * Anderson Poul  * Arnason Elanor  * Arnold Matthew  * Arnold EdwinLester  * Ash Constance  * Atwood Margaret  * Aumasto Marjaana  * Bacigalupi Paolo  * Bakunin Mihail  * Ballard J.G.  * Banks Iain M.  * Barker Clive  * Baudrillard Jean  * Baxter Stephen  * Bear Greg  * Beljajev Aleksander  * Bell Graham  * Bellamy Edward  * Benford Gregory  * Bergson Henri  * Bester Alfred  * Bethke Bruce  * Blaha John  * Blish James  * Bloch Ernst  * Bloch Robert  * Bogdanov ...
-- KLIP KLIP -- KLIP KLIP -- KLIP KLIP -- KLIP KLIP --

tiistai 14. lokakuuta 2014

Liisa autiomaassa (Tracks)

Autiomaan maisemissa ei elokuva voi epäonistua, mutta tuloksena voi olla yhtä mitätön draama kuin kyseessä olisi iltapäiväkävely hiekkarannalla. Australialainen "Tracks" on juuri tällainen siistitty hiekkakuoppafilmi, jossa edes klassinen 'tyttö kypsyy hevosen kanssa' -juoni ei kehity mihinkään. Vaikka heppa on sentään kameli, tuo eläinkunnan persoonallisin otus... mutta pääosan esittäjä on valitettavasti tuo ylikasvuinen lapsitähti, Mia Wasikowska, joka on yhtä kömpelö muiden näyttelijöiden kuin kameleidenkin kanssa. Ilmeiden sijaan hänellä on hymy päällä tai pois. Jep, kamelikin on ilmeikkäämpi kuin tyttökarismalla hoiperteleva näyttelijä, jonka pitäisi vaikuttaa autiomaan patinoimalta.


"Tracks" ei ole sentään niin imelletty kuin se olisi Hollywood-tuotantona. Sen sivuhenkilöt näyttävät aidolta ja kamelit, nuo eläinkunnan ainoat itseironiset otukset, tuovat uskomattomaan vaellustarinaan fantastisen planeettaseikkailun tuntua.

Nolostuttavan vaivaantunut tämä elokuva on yrittäessään kuvata Australian erämaita sekä natiivien että vaeltajan kotina. Siitä voisi jotain saada irti analyyttinen katsoja. Muut voivat päivittää käsityksiään kolonialismin edelleen kantavasta perinnöstä vertaamalla tätä höpöhöpöä vuoden 1971 "Walkabout"-filmiin tai lukemalla Bruce Chatwinin "Songlines".



perjantai 10. lokakuuta 2014

Frankfurt ja neljän kerroksen kirjailijat


Frankfurtin kirjamessut olivat järkyttävän tylsä tapahtuma, vaikka meninkin sinne journalistin roolissa.  Toki minua oli varoitettu, että kaikki kiinnostava tapahtuu myyntipöydissä kauppaosapuolten välillä ja satunnaiselle yleisölle, journalistit mukaan lukien, näkyy vain mediahälyä. Reissu oli siis opettavainen, ja eräänlainen "palkkio" siitä, että järjestelin tamperelaisten kirjailijavierailuja Esseniin ja Chemnitziin.

Jotainhan siellä Frankfurtin markkinakaaoksen keskellä tajusi myös kirjailijuudesta ja omasta onnettomasta asemastaan, kun katseli kirjallisia bisnesihmisiä pikkutakeissaan ja Wyndham-hotellin aulassa sotilaallisen tehokkaasti päämajaansa pitäviä FILIn tätejä.

Ja tämän siellä entistäkin selvemmin ja henkilökohtaisemmin ymmärsi, miten kirjamarkkinat yleisesti ja kansainvälinen messunäkyvyys erityisesti jakavat suomalaiset kirjailijat neljään mediakerrokseen.

1. Ylimmässä kerroksessa paistattelevat Katja Ketun ja Sofi Oksasen kaltaiset tähdet, joita myydään ja markkinoidaan aktiivisesti ulkomaille FILIstä riippumatta.

2. Seuraavassa kerroksessa esiintyvät "itsenään" ne kirjailijat, jotka haluaisivat olla ylimmän kerroksen mediatähtiä, mutta odotellessa joutuvat markkinoimaan kirjojaan kuin metrimakkaraa, aivan kuten Suomessakin, mutta nyt yleisölle, jonka kiinnostuksen syitä he voivat vain ihmetellä. Tähän kerrokseen ovat päässeet sekä FILIn vetämänä että kustantajansa ansiosta ainakin satakunta suomalaista kirjailijaa, joista iso osa oli nostettu framille Frankfurtiin saakka.

Suomen osasto Frankfurtin kirjamessuilla 2014
3. Kolmannessa kerroksessa nörkkivät kirjailijat, jotka elävät siinä toivossa, että heidän taloutensa pelastuisi käännöisoikeuksia myymällä. Näitä/meitä on sadoittain. Nämä odottavat matkaa ja menestystä maailmalle, mutta pääsevät vain Turun kirjamessujen Ö-lavalle maksamalla itse matkansa. Eivätkä tiedä miten vähän menettävät. Frankfurtissa Suomen eli messujen teemamaan osasto oli tylsin ja kolkoin ja luotaantyöntävin. Olisiko FILIn näköiskuva? Tai ehkä "Finnland.Cool" -motto oli ymmärretty tahallaan väärin, jotta ei tarvitsisi keksiä, mitä suomalainen kirjallisuus voisi oikeasti olla ja mikä muu siinä voisi kiinnostaa kuin kylmän kansan eksoottisuus.

4. Alin mediakerros suomalaista kirjallisuutta käsittää ne tuhannet kirjoittamiselle omistautuneet taiteilijaluonteet, jotka ihmettelevät ylempien kerroksien meteliä. Heitä ei millään messuilla nähdä.

En tiedä millaisia kirjailijoiden mediakerrostumat ovat muissa  maissa, mutta ainakin niillä on rohkeampi tatsi mediaan ja yleisöönsä. Esimerkiksi Venäjän osasto erottui välittömästi. Ja ihan ilman presidentin vierailua.


Einmal in Essen, keinmal in Essen


Essenin kirjaston katedraalimainen sisätila
Vuoden valmistelimme Tampereen kirjallista vierailua Saksaan. Nyt on ensimmäinen ryhmä vierailunsa tehnyt Essenissä ja tulos on niin nolo, että pitäisi vaieta edes siksi aikaa, kun Suomi-teema kerää nostettaan Saksassa.

Vaikka vikahan ei ollut meidän. Sattui vain niin kuten kirjailijavierailuissa tuppaa sattumaan, että kukaan ei ollut kiinnostunut kirjailijoista eikä tullut Essenin kirjastolle kuuntelemaan vieraita. Paitsi Tobias. Hän oli tullut Berliinistä saakka ihan vain kuuntelemaan meitä, vaikka oli kuullut tapahtumasta vasta toissapäivänä. Kirjaston johtaja silti vakuutteli, että ongelma ei ollut tiedottamisessa, ja printtasi Natalialle - joka tekee graduaan Tampereen näkyvyydestä Essenissä - kaiken some- ja infomateriaalin mitä levittäneet.

Vika saattoi olla osaltaan siinä, että meneillään oli koulujen kahden viikon syysloma. Olimme tuskin astuneet kirjastoon, kun johtaja pahoitteli, että kai me tiedämme osuneemme lomien aikaan ja se voi verottaa yleisöä. Niin tosiaankin sitten kävi. Yhtä hyvin olisimme voineet jättää reissun tekemättä. Einmal in Essen, keinmal in Essen.

Tamperelainen kirjallisuus vetää salin tyhjäksi

Maanantaina (6.10.) emme ryhtyneet esiintymään pelkästään kaupungin kulttuuritoimen ja kirjastonjohtajan iloksi. Joimme viiniä ja juttelimme kirjaston katedraalia muistuttavassa salissa.

Tiistaina sitten satoi kaatamalla, mutta Tobias ilmaantui kirjastoon kuin kummitus katedraalin hämärästä. Esiinnyimme hänelle. Noora esitteli sarjakuvatöitään, jotka ovat sitä luokkaa, että niille olisi kansainväliset markkinat - ja itse asiassa onkin, hänen ja Jonathanin webbisarjiksella Judecca on huikeat 10 000 katsojaa päivässä. Sitten Terhi kertoi tuotannostaan ja myös käännösteoksestaan, ja lopuksi minä painelin rytinäenglannilla 70 vuotta tamperelaiskirjallisuuden historiaa.

Essenin osalta vierailun viralliset odotukset täyttyivät siis lähes nollaprosenttisesti, mutta epäviralliset kytkennät onnistuivat niin kuin uteliaita ihmisiä vieraaseen maahan lähettämällä aina onnistuvat, että paljon oppii näkemästään ja kuulemastaan kulttuurieroavuuksia. Ja suhteellisuudentajua. Saksassa julkaistaan vuodessa kymmeniä tuhansia uusia nimekkeitä, Suomessa runsaat puolitoista tuhatta kaunokirjallista teosta, jos omakustanteet lasketaan mukaan. Saksan kirjamarkkinat näyttäytyivätkin niin itse itsensä tyydyttäviltä, että Frankfurtin kansainväliset kirjamessut ovat ehkä sittenkin silkkaa teatteria, jossa Saksa kuorii rahat ja mediasukseen vierailtaan.

Ensi viikolla kuulemme, miten tamperelaisten toinen kirjailijaryhmä onnistui toisessa ystävyyskaupungissa, Chemnitzissä.

--

Päivitys 15.10.: Sähköpostin (ja valokuvienkin) mukaan Chemnitzissä kuulijoita oli ollut peräti 70 ihmistä.  Kaupunkien ja vierailujen täysin erilaiselle menestykselle on ainakin kolme syytä: Chemnitzissä ovat tottuneempia ulkomaisiin vierailijoihin ja kiinnostuneempia niistä (tätä povattiin jo etukäteenkin) kuin Essenissä; Chemnitzissä mukana oli yksi suomalais-saksalainen kirjailija joka voi tuoda erilaista yleisöä paikalle; Chemnitzissä oli ehkä ylipäänsäkin mainostettu tamperelaisten vierailua jollekin kohderyhmälle, kun taas Essenin osalta jäi vahva epäilys että tiedottajatkin olivat syyslomalla...

Päivitys 10.11.: Suosittelen lukemaan Chemnitzin osuudesta Emmi Niemisen tekemää huikean hienoa sarjispäiväkirjaa, joka löytyy Emmin blogista karvala.vuodatus.net.



 




perjantai 3. lokakuuta 2014

Nach Frankfurt - etwas zu Essen





Nyt kyllä jännittää, sanoisi suomalainen, mutta minä en sano, koska pitäisi olla jo tähän ikään mennessä kosmopoliitti, kun on matkannut ympäri Eurooppaa sekä reppuseikkailijana että akateemisena kummajaisena. Mutta jännittää se silti. Enkä osaa edes paikantaa mikä matkassa jännittää, koska Saksa on sentään niinkin lähellä yhteyksiltään ja meitä tamperelaisia on mukana sentään muitakin, kaikki edustamassa vain itseämme eikä mitään akateemista auktoriteettia.

Ehkä jännitys johtuu juuri siitä, että ensimmäistä kertaa pitää pärjätä vieraassa maassa englanniksi kuin konsultti. Akateemisissa seminaareissahan riittää, kun osaa esittää asiansa ja kommenttinsa noudattaen seminaaripuheen kaavoja ja sovinnaisin tekstiviittein. Mutta on aivan erilainen tavoite esitellä omaa itseänsä kirjailijana ja samassa hengenvedossa vielä kehua Tamperetta kirjallisuuskaupunkina. Ikään kuin itsenänsä ja samalla itsensä ulkopuolella. Palkinnoksi tästä kaikesta pääsen keskviikkona maailman suurimmille kirjamessuille. Oikeille taiteilijoille se voisi olla yhtä kuin rangaistus ja helvetti eikä mikään palkkio ja paratiisi.

Koko kesä oli aikaa suunnitella mitä Tampereesta kertoa Saksassa, mutta tietysti kaikki jäi viimetippaan. Etenkin kun tässä kuunvaihteeseen mennessä oli pikaiseen hoidettava ne pakollisimmat taiteilijatehtävät eli APURAHAHAKEMUSTEN täyttämiset. Ne vasta vierasta kieltä ovatkin. Niistä eroon päästyään olisi totisesti valmis viettämään koko lokakuun Oktoberfestiä. Muuta ei tarvitsisi määränpääksi mainita kuin etwas zu Essen. "Nach Frankfurt Messe" kuulostaa toki hienommalta, mutta samaa hokee parhaillaan 90 muutakin suomalaista kirjailijaa. Meille tamperelaisille riittää Essenin valloitus. Ja Chemnitzin!

Vasta tänään sain oman esitelmäni valmiiksi, onhan siinä sitten pohja, jos vastaavaan tehtävään pääsisi joskus uudelleen kulttuurikaupungimme mannekiinina. Vieraalla kielellä edustaminen pakottaa kuitenkin ihan samanlaiseen fraasipuheeseen kuin akateeminen esiintyminen: on pakko käyttää ilmaisuja, joilla tietää tulevansa ymmärretyksi, sen sijaan että keskittyisi omaksi tuntemaansa näkökulmaan.

Oman itsen esittely näytti kuitenkin paperilta niin sanomattoman tylsältä, että lisäsin loppukevennykseksi runoni "50 Shades of Gravity". Olkoon se edustamassa suomalaista spefiä, Finnish Weird -brändiä, omalta osaltani.