KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2024


- toukokuussa osallistumme taas Åconiin
- tietokirjani Eroottinen elokuva ilmestyy kesällä Oppianilta






maanantai 16. maaliskuuta 2015

Arvostelun kirjoittaminen englanniksi


Sain joulun alla ehdotuksen, josta kaiken järjen mukaan voi vain kieltäytyä: arvostella puolalainen seminaarijulkaisu fantasiasta ja kirjoittaa se englanniksi. Ilman palkkiota, tietysti - kukapas akateemisista töistä saisi nykyään rahaa, paitsi jos sattuu kiinaamaan yliopiston SISÄPUOLELLA, jossa voi lopettaa kaiken muun ajattelemisen paitsi pienimmän mahdollisen velvollisuuden täyttämisen. Periaatteessa.

Mutta uteliaisuus ja tunne siitä, että kritiikki on viimeinen tekstityö jossa ratkaisevaa on OIKEA ASENNE, veivät taas voiton. Kirja tuli ja lueksin sen niin kuin artikkelikokoelmaksi naamioidut seminaarijulkaisut luetaan, parhaat palat ahmaisten ja muiden formulapuhetta silmäillen. Mutta lopulta itse arvostelun piti kirjoittaa, ja tajusin vasta silloin, etten ollut koskaan ennen kirjoittanut yhtäkään arvostelua vieraalla kielellä. Niinpä tekstiformaatti, joka pitäisi olla kaikkein tutuin, olikin äkkiä kaikkein hankalin.

Kritiikin muotoilu vieraalle kielelle osoittautui parikin pykälää hankalammaksi kuin suomeksi. Huomasin, ettei minulla ollut minkäänlaista tuntumaa ilmaista negatiivisia asioita pehmeästi, ei valmiita fraaseja objektiivisuuteen. Ylipäänsä suurin osa sitä englannin kokemusta, mitä oli akateemisissa ympyröissä vähänkään kertynyt, perustui seminaariesitelmien SUULLISEN version tekemiseen, eikä niissä tarvitse kovinkaan paljoa miettiä kohteliaisuuksia tai muita sävyjä. Sävyttämisestä voi huolehtia julkisessa esiintymisessä niin monella tapaa, ja power point -esityksen tuella voi varmistaa, että edes SITAATEILLA menee perille olennainen informaatio, niin kuin vain akateemisissa esiintymisissä on mahdollista: kukin on sitaattiensa mittainen tiedon suodattaja.

Valmis arvostelu näkyy nyt ilmestyneen vuoden ensimmäisessä Fafnirissa. Onneksi joku toimituksessa näkyy putsailleen kieliasua sen verran kuin jäykähkön arvostelukielen yhteydessä on mahdollista. Kiitos kiitos kiitos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti