KALENTERI TULEVASTA

TULEVIA TAPAHTUMIA
9.-13.8. WorldCon Helsingissä
2.9. Työväenkirjallisuudenpäivä Tampereella
7.-8.10. Turun kirjamessuilla

perjantai 21. elokuuta 2015

Paljonko perjantai-ilta maksaa?

Tänään olen vauraampi kuin vuosiin. Mutta paljonko se merkitsee pääomana? Joko olen itsenäisempi kuin Suomen mediaanityöläinen?

Tililläni on yllättäen "ylimääräistä" rahaa, siis sellaista rahaa joka ei ole osa tätä nenästä-suuhun-elämäntapaa mitä apurahalla ja opettajapalkkioilla kitkuttavan "vapaan" kirjailijan elämä tapaa olla. Äkkiä tonnikin tuntuu paljolta, kun se on käyttötilillä.

Mutta kun lähden viettämään perjantai-iltaa kello kahdelta Telakan terassille, miten paljon pääoma painaa askeltani?

Eipä paljoakaan. Kun menen tiskille, mietin yhtä tarkkaan kuin aiemmin, ostanko hipsteri-lisäarvolla varustetun Punk Ipa -pullon vaiko talokohtaisen lisäarvon sisältävän tuopin Urquellia?

Ravintolan tiskillä ja teatterin kassalla käydessä se lompakon kuviteltu paksuus mitataan.  Ei juuri mikään muu ole niin tarkka mittari kuin perjantai-illan viihteen hinta.

Vertailun vuoksi tämä episodi: Pistäydyn terassin jälkeen Akateemisessa ja näen siellä myytävän kahden euron ale-hintaan Tidharin Violent Century -romaania. Se on aivan järjettömän halpa hinta ja olen ostaa kirjan sen vuoksi. Mutta minulla on tuo kirja jo entuudestaan. Enkä tiedä kuka siitä pitäisi lahjana. Se ei siis kelpaisi osaksi edes sosiaalista pääomaa, vaikka hinta on niin järjettömän halpa että se olisi pakko ostaa kotiin, joka YMMÄRTÄÄ SEN ARVON.

Mutta minä tiedän ymmärtäväni muutakin. Että lopulta ostaminen itsessään olisi (tekona) se sosiaalinen pääoma.

Ja sellaisella harvinaisella hetkellä valuutta-arvon ja sosiaalisen pääoman välinen suhde mitataan yhtä tarkasti kuin parhaissa lautapeleissä.

Vertailun vuoksi tämä muistikuva: Kun olin lapsi, pengoin isäni pikkutakin taskusta kuitit, joita sinne oli kertynyt vanhempieni ravintolaillan aikana. Olin katkera ja epäluuloinen siitä, että minut oli jätetty yksin kotiin, kun vanhemmat  lähtivät jonnekin heidän omaan huvitukseensa. Epäilykseni saivat tarkennuksen, kun näin miten isoja markkasummia vanhemmat olivat käyttäneet.

Duunariperheessä kasvaneena tiesin erinomaisen tarkkaan jokaisen markan arvon.

Nykyään tuntuu, ettei rahan arvoa kukaan muu enää tajuakaan kuin duunariperheessä kasvanut.

*

Mutta tämän illan opetukset kapitalismista eivät jääneet Telakan terassilla istumiseen. Menin muiden skribenttien mukana Poutasen Tiinan näyttelyn avajaisiin Mältinrannan galleriaan. Siellä tämä eurojen ja sosiaalisen pääoman suhde vaihtui täysin toiseksi. Siis vieläkin imaginäärisemmäksi.

Poutasen Tiina on niin vaatimaton taiteilijana, että se menee kaiken taidekapitalismin ulkopuolelle turbovaihteella. Hän kertoili meille huussiseuralle tekemistään teoksista ja varhaiskautensa m-taiteesta yhtä tarkasti kuin tämäniltaisen näyttelynsä tekniikasta.

Ja silti. Ei voisi olla toista paikkaa kuin galleria, jossa taideteoksen arvo mittautuu tasan sen mukaan, mitä yksittäinen katsoja siitä tykkää - JA SITTENKIN OSANA YLEISÖÄ. Juuri niin kuin olemme kymmenet kerrat pelanneet ja simuloineet tätä samaa tilannetta Modern Art -pelissä.

(c) Poutasen Tiinan grafiikkaa, kuva taiteilijan luvalla

Tämän kaiken päälle tulee se tosiasia, että niin minä kuin monet muutkin tunnemme ERITYISEN aidosti pitävämme Tiinan teoksista. Puhumme siitä. On vaikea kuvitella, että kukaan voisi olla pitämättä. Tiinan teokset ovat älykkäitä ja tunteisiin vetoavia niin teknisesti kuin innovatiivisesti.

Mutta: mikä niiden rahallinen arvo sitten on? Paljonko olisin valmis maksamaan esimerkiksi vanerille painetusta työstä, joka on tekniikkansa näköinen, vaikka originelli? Miten paljon maksaisin ERITYISYYDEN rajallisuudesta? Miten paljon muut maksavat?

Jep. Tiedän kyllä. Miten banaalia ajatellakaan. Miten kohtuutonta, taiteen kohdalla.
Ja silti! Sosiaalisen pääoman painoa ei voi kukaan paeta. Tyhjätaskut taiteilijat vähiten.

Lähden polkemaan kotiin jo kahdeksalta, kun ilta on vasta nuori - kun iltaa ei olisi vielä tarpeen kapitalisoida kokemuksiensa summaksi.

Poljen ja ajattelen: paljonko tällaisen harvinaisen elokuun illan arvo on osana elämääni, jos palaan kotiin jo kahdeksalta? Kuinka paljon enemmän pitäisi kuluttaa lompakkoa ja terveyttä, jotta tuntisi VIELÄ asteen (?) enemmän kokeneensa jotain erityistä perjantai-illasta? Miten ja milloin sen tietäisi, tai muistaisi?

Ei aavistustakaan. Edes tässä iässä. Edes kohtuuttomuudessaan.

Sama toisin sanoen: Milloin duunari olisi valmis solmimaan sopimuksen kapitalistin kanssa, että taskurahoistaan luopuen hän sijoittaa kuvitteellisen sukupolven sosiaaliseen pääomaan?

Revi sinä siitä uskottavuutesi valuutta, hallitus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti