KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2024


- toukokuussa osallistumme taas Åconiin
- tietokirjani Eroottinen elokuva ilmestyy kesällä Oppianilta






perjantai 4. marraskuuta 2016

Neljäs viikko tekstisalapoliisina

Nyt siis neljäs viikko tekstisalapoliisina Axun käsikirjoituksen parissa. Kolmasosa editoitu.

Hitaanpuoleinen viikko, pääasiassa siksi, että Axun tulkinnat sisällissotakuvauksista saavat kaivelemaan lisää lähteitä. Esimerkkitekstit (kuten Kössi Kaatra, Heikki Välisalmi, Kaarlo Uskela) ovat kyllä erinomaisia. Tosin niistä ei aina erotu leipätekstissä, mitkä ovat Axun itse löytämiä ja mitkä voivat olla jo osa sisällissotakirjallisuuden kaanonia. Esim. Uskela oli minulle ihan outo nimi, mutta niin vain teoksestaan on tullut uusintajulkaisu muutama vuosi sitten. Erittäin todennäköisesti Axu on tiennyt kirjasta ("Vainovuosilta") Nummelinin Jurin tekemän esipuheen ansiosta. Lähdetietoja vain ei löytynyt tämänkään kohdalla.

Työväen runopiiri etsii uutta kontekstia.
Kanonisuuden toteaminen ja sen toistaminen metatekstinä on välttämätöntä kirjassa, jossa on näinkin paljon tekstianalyysiä. Mutta kun en ole asiantuntija sisällissodan suhteen, niin laitan marginaaliin ”ETSI TÄMÄ” –tyyppisiä merkintöjä. Vaarana on, että eksyn Axun jäljillä samoille kiinnostaville sivupoluille eli jätän editoinnissani auki liian pitkän rivin tutkimattomia viitteitä.

Kun tänään avasin viime viikolla editoimiani osuuksia, huomasin jättäneeni sinne isoja tekstipalasia, joiden kohtalosta en ole varma. Ärsytti heti. Otin ne pois. Haluan tästä valmiin KIRJAN. TIivistyksiä en ole merkinnyt erikseen leipätekstiin, en myöskään pieniä tyylillisiä ja kieliopillisia korjauksia. Punaisella olen merkinnyt sellaiset sanavalinnat, jotka tuntuvat muuttavan olennaisesti virkkeen sisältöä, mutta täydentävän tai tarkentavan virkettä asiayhteyden edellyttämällä tavalla. Näitä täsmälisäyksiä olen tehnyt vain jos olen mielestäni oikein tulkinnut sitä, mitä Axu pyrkii sanomaan kappale- ja lukukohtaisesti.

Hidas tämä viikko oli myös siksi, että ryhdyin välillä kirjoittamaan muistiinpanoja genren kattavasta War Writing –kirjasta. Jostain syystä se oli unohtunut hyllyyn vuodeksi. Ei siitä ole täsmähyötyä Axun kirjan erityisiin aiheisiin, mutta lajityypin kansainvälinen perinne on se konteksti, joka Axun kirjasta puuttuu isosti. En ole vieläkään varma, tarvitseeko Axun näkökulma tätä kontekstia, mutta ei se haitaksikaan ole. Eikä minulle, oman tutkijamotivaationi ja oman kirjani ylläpitämiseksi editoinnin rinnalla.

Saatanan yksinäistähän tämä puuha on. Lähetin sähköpostia esim. Lyytikäiselle tämän Runeberg-artikkelista, mutta eipä tullut vastausta. Ilmeisesti en kuulu kotimaisiin kirjallisuudentutkijoihin enää hesalaistenkaan näkökulmasta.

Eilen uskalsin käydä eka kertaa Pinnin kahvihuoneessa. Tänään tarkistin, että keväällä tähän tutkijantyöhön lupailtiin palkaksi 3750 euroa, mutta syksyllä sainkin työsopimuksen vain 3000 euron kk-palkasta. Hyvähän se on sekin, verrattuna siihen että koko ensi vuonna en tienaa enempää. Mutta. Perjantaisena iltapäivänä sitä alkaa vilkuilla kello yhdeltä ikkunasta, että olisikos tämä nyt tässä, työpanos tältä viikolta. 

Alan selvästi taas kotiutua laitokseen. Mietin jos tulisin viettämään tänne joululomaani. Niin Axukin olisi saattanut tehdä. Kostoksi maailmalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti