Hobitinpesässä Tukholmassa

30.12.

Taas kerran tulin pakoon liian suomipitoista vuodenaikaa tänne Tukholmaan.

Lento oli täysi, mutta Arlandan lentoasema oudon tyhjillään, samoin juna kaupunkiin. Johtuneeko vuodenvaihteen läheisyydestä? Aivan kuin kukaan ei uskaltaisi olla turistin kaltainen epästabiili olento, kun vuoden kokoinen kronomanner vaihtuu alla. Voisi kadottaa itsensä aikapaikan alijatkumoon... jetlagin vastakohtaan...

Nyt valitsemani hotelli sijaitsee 5 karkausminuuttia tulevaisuuteen, parempaa scifiä kuin Lucas-tuotannot: itsepalvelu-reception ja hissi joka lähti ALASpäin automaatin vierestä. Huoneeni on kompakti kuin scifileffan podikoti. Kolmanneksen siitä vie läpinäkyvä kylpytila. Vuoteen yllä on valtava televisio ikkunan sijalla, ja yöpöydällä tablet talon puolesta. Hotellin 200 huoneesta 60 on tällaisia hobittimaisia mediapesiä - ehkä majoitusbisneksen seuraava trendi, joka sopii meille pohjoisen asukkaille tähän aikaan vuodesta.

Eivätpä kuulu äänet tänne, vaikka vuosi ja hallitus vaihtuisivat maan päällä.


31.12.

Tänään on flunssa pitänyt hobitinpesässä. Kävelin Sveavägeniä vain sen matkaa että sain ruokakaupasta salaattia, patonkia ja mustikkakeittoa. Kaikki erityiskaupat ovat kiinni, joten ei ole syytä kiusata vointiaan tavallisissa pyhiinvaelluskohteissamme, Sf-bokhandelissa ja Dragon's Lair -pelikaupassa. Systembolaget on sentään auki. Jos vaan jaksaisi juoda kuohuviiniä Buranalla terästettynä.

Kuume helpotti vasta kun kävelin 16:ksi Dramatenille. Takarivin paikka oli juuri sopiva olotilaani. Viereen istuutui vanha herra, jolla oli talvitakki ja matkalaukku mukanaan. Kolme takimmaista riviä olivatkin miltei tyhjillään. Joko kaupungin teatteriyleisö on laatutietoista tai teatteritaiteella menee hyvin huonosti Ruotsissa, kun ei oma kansallisteatteri kelpaa juhlailtana.

Näytelmä osoittautui kolmetuntiseksi seurapiirikuvaelmaksi, jossa ei ollut mikään huonosti tehtyä, muttei muuta kiinnostavaakaan kuin puvustuksen modernit lisäkkeet: aristokraattinen isä vetää lopuksi ylleen nahkarotsin, mutta palvelija Pjotr ennustaa ja edustaa sitäkin myöhempää aikaa värjättyine hiuksineen ja korvakoruineen.

Teatterilta hotellille kävellessä Östermalm näyttäytyi ihmeen hiljaisena. Hienoston ravintolat olivat sentään täysiä, väki niissä näytti enemmän aristokraateilta kuin äskeisen näytelmän hahmot. Raketteja paukahteli jossain rannempana ja lännempänä.

Vähän ennen keskiyötä kävelin Hötorgetille, jotta muistaisin missä olin kun tämä vakuumivuosi 2017 alkoi. Kaupungin ilotulitus jäi näkyvistä rakennusten taakse, mutta torilla riitti pakanallista pauketta kuin paavin pikkukammarissa. Hotelli oli ihan hiljainen, ei edes baaria avoinna. Puuttui vain Tom Hanks puhumassa lentopallilleen.


1.1.2017

Hieman parempi olo kuin eilen, itsepalvelun checkout tuntuu silti kuin vapauttaisi itse itsensä turvapaikasta tautiseen zombimaailmaan. Kirkas taivas ja viileä tuuli, tuttu Tukholman sää, voi viettää aikaansa vain kävellen, sillä kaikki kaupat ja museot kiinni, jopa Gamla Stanissa.

Onnekasta löytää avoin mukava pizzeria Södermalmilta, kuulen isännän selittävän jotain kotiseudustaan Triestestä, se kelpaa kiintopisteeksi tässä uuden kronomantereen laidalla keikkuessa. Auringon laskiessa Tukholma näyttäytyy eurooppalaisen suurkaupungin kultaan säilötyltä kuvajaiselta, utopialta joka on yhtä häväävä kuin elämättömän vuoden ensimmäinen päivä.

Maallinen onni on siinä, että laivaan pääsee peräti 2 tuntia ennen lähtöä. Sulkeudun uuteen zombisuojakammioon, tv-kanavilla on yhtä paljon leffaviihdettä kuin hotellin luukussa. Viiniä ei haluta juoda, olutta ei jaksa kantaa. Mutta myös mukana kannetut kirjat ovat mitäkuinkin lukematta. Lentokoneessa editoin romanssileffakirjaa, jostain syystä sellaiseen keskittyminen vie eniten huomion konetta ravistelevasta etelätuulesta.

Yhden lauseen ajattelin kirjoittaa fiktiota tämän 2017 vuoden metaforaksi ja sekin on puoliksi sitaatti... Blakelta?

"Ja he syöksyivät kirkuen valitsemaansa tyhjyyteen".

Ei, Douglas Adams.