KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2024


- toukokuussa osallistumme taas Åconiin
- tietokirjani Eroottinen elokuva ilmestyy kesällä Oppianilta






maanantai 5. joulukuuta 2016

Vuonna kahdeksankuus (5.12.)


Tämä vuosi on ollut niin pulska taloudellisesti, että ensi vuosi häämöttää edessä kuin pitkä musta kuilu. Toki elämme säästöillä senkin ylitse ilman ongelmaa, mutta Murphyn lakia noudattaen: jos asiaintila voi jatkua surkeana, se jatkuu surkeampana. Viime viikolla mietin ammatinvaihtoa, mutta eipähän sitä oikeasti ole enää mitään mihin vaihtaa. Tekeillä olevat tietokirjat kun saan valmiiksi olisi sama mennä kortistoon. Motivaatio fiktion tekemiseen on harvinaisen matalalla. Marraskuun nanowrimosta sain valmiiksi n. 11K sanaa. Ei vain huvittanut avata konetta enää iltaisin töistä tultua.

On avattava pitkästä aikaa kasaripäiväkirja ja hekkumoitava sillä kylmällä kärsimyksellä, miltä maailmankaikkeus tuntui täsmällen 30 vuotta sitten.

Joulukuussa 1986 asiani olivat erittäin hyvin verrattuna moniin ikäisiini opiskelijoihin, ja silti ainoa iloni olivat elokuvat ja arvosteltavaksi tulevat kirjat. Odotin jännityksellä toista railausmatkaani: tarkoitus oli junailla jouluksi Lyoniin ja matkustaa sieltä sitten Lontooseen. Ranskassa vallitsi tuolloin poliittinen kaaos, opiskelijat barrikadeilla kuin vuoden 1968 hengessä, ja seurasin sitä tarkasti, koska kirjekaverini Krisse lähetti pitkiä kuvauksia Lyonista, kapinaliikkeen keskipisteestä. Kaiken lisäksi olin vastikään vieraillut kavereiden kanssa Pariisissa, jossa tuolloinkin oli meneillään terroristien pommi-iskuja. Tuo syksyn 1986 terroriaalto on nykyään ilmeisen unohdettu, vaikka Ranska oli niin pelon vallassa, että syyskuun viiden terrori-iskun jälkeen maahan määrättiin viisumipakko, ainoana läntisessä Euroopassa.

Samaan aikaan Suomessa kauhisteltiin Parviaisen parisuhdenäytelmiä ja M.A. Nummisen baariopasta:




"5.12. [1986] Perjantai. Pahoja päiviä, heti kun tuli pakkaset. Keskiviikkona ”Jumalan rakastajan” ensi-ilta, eilen ”Valtakunta”, väsynyt, kirjoitin 7 liuskan arvostelun, kaaduin mopolla, teimme eilen kuunnelman Puhetekniikan lopputyöksi. Tänään unohdin hakea pääteluokan avaimen, ei tullut postia mitä odotin: ilmoitusta kuunnelmakilpailun jatkosta. Hosis antoi työkseni uuden laitoslaulun. Elokuvissa ”Betty Blue”, upea, värikäs, ihastuttavan suorasti eroottinen. Pyörävajassa täyttä, Jyrsijä ei poistu viikonlopuksi kotiinsa ja aina on nälkä, kurjaa siis. Huomenna pitäisi uunojen olla tulossa, tiet liukkaat. Ranskassa jo kolmatta viikkoa suuret opiskelijamellakat, Krisse kertoo aina tuoreimmat Lyonista. Ensi yönä olisi kauhufilmien yhteisnäytös, mutta en jaksa, ei kiinnosta; tuli taas kirjojakin, M.A. Nummista ja Matti Paavilaista."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti