Scifi-kirjailijaa ei yleensä paheksuta suuruudenhulluudesta, mutta Cixin Liun kohdalla tämä yksi ominaisuus on hänen kiinnostavin ja ärsyttävin puolensa. Liuta on verrattu vanhaan genreklassikkoon Arthur C. Clarkeen, ja rinnastus pätee juuri sen verran, miten lähelle uskonnollista paraabelia molempien tarinat tulevat - ja hieman ylikin.
Cixin Liun trilogian avaava romaani "The Three-Body Problem" (2006) on ollut viime vuosien tähtitapaus kiinalaisen spefin maailmanvalloituksessa, vaikka hyvää pohjaa sille ovat luoneet jo amerikankiinalaiset kirjailijat, kuten Ted "Arrival" Chiang ja kääntäjänäkin ansioitunut Ken Liu.
Romaanin luettuaan täytyy kuitenkin todeta, että tähtitapaus on kiinnostavampi kaikessa maallisen Kiinan historiakuvauksessa kuin ensikontaktin aihelmia venyttävänä scifinä. Romaanin runsas henkilökaarti on paperinohutta, ihmissuhteet kiusallisen kömpelösti hahmoteltuja. Henkilöiden sukupuolella ja iällä ei ole merkitystä, kaikki ovat vain tutkijoita, plus yksi sarkastinen poliisi ja muutama pakollinen hulluntyhmä ideologi.
Onko tämä kiinalaisen proosan estetiikkaa? Tuntuu pikemminkin tasapainoilulta poliittisen realismin kanssa. Siihenhän scifi on kaikkialla oiva lavaste, kunhan viholliskuva on reippaasti etäännytetty... neljän valovuoden taakse.
Se varsinainen scifi-osuus 400-sivuisesta romaanista kestää vain kaksi lukua (s. 377-417 pokkarissani). Näissä opettavaiseen sävyyn selittävissä luvuissa kerrotaan nimikkomaailman ihmetieteestä niin huolellisen teoreettisesti, että kirjan sisältö romahtaa tähän kovaan ytimeen: tämä osuus antaa huikean ahaa-selityksen sille, mihin satoja sivuja hörhösalaliittoteoriaa edellä tarvittiin.
Ja silti tunnen tulleeni huijatuksi. Vai vielä Kiinan Clarke. Pikemminkin konfutselainen versio Carl Saganista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti