KALENTERI TULEVASTA

TULEVIA TAPAHTUMIA
14.-20.10. Mökillä Savossa
28.10. Helsingin kirjamessuilla
17.-19.11. Tukholmassa leffafestarilla

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Valerian (elokuva)


Tämän kesän antoisimpiin lukuelämyksiin kuului Mark Kermoden esseekirja "The Good, the Bad and the Multiplex" (2011). Kermoden kuvaus siitä, miten nykyiset multiplex-teatterit tappavat elokuvakulttuurin, sopii täsmällisesti siihen, mitä Suomessakin on tapahtunut 2000-luvun aikana. Tässä alasajossa aidon filmitaiteen korvautuminen digipläjäyksillä on pienin murheenkryyni.

Kermoden kiinnostavimpia väittämiä on se, että nykypäivänä ison budjetit elokuvat eivät enää pysty floppaamaan. Pankkibisneksen tavoin elokuvabisneksestä on tullut "too big to fail". Kermodella on lukuisia esimerkkejä siitä, miten epäonnistuneiksikin uutisoidut elokuvat ovat tuoneet rahat takaisin viimeistään videomarkkinoilta. Elokuvabisneksessä ei ole näköpiirissä edes sellaista vuoden 2008 kaltaista singulariteettia, johon tämä "mitä isompi tuotanto sitä varmempi tuotto" -asenne voisi kaatua. 

Isoudesta itsestään on tullut paras myyntivaltti, jonka vuoksi elokuva valitaan. Eikä multiplexissa ole lopulta valittavanakaan muuta kuin isosti tuotettuja ja isolta näyttäviä tai isolta kuulostavia elokuvia.

Luc Bessonin ohjaama "Valerian and the City of a Thousand Planets"(2017) on sekin näitä elokuvia, jotka on takuumyyty yleisölle ennen kuin edes traileri on pyörähtänyt silmänurkissa. Se on isosti tuotettu, isolta näyttävä kesäfilmi, jonka tunnettavuus perustuu scifi-kaanonin sarjakuvaklassikoille. Filmisovitus on kaikilla tavoilla liian iso epäonnistuakseen - jopa silläkin kriteerillä. että ohjaajansa scifi-menestykseen "The Fifth Element" (1997) verrattuna se edustaa löysää tarinointia ja köyhää adaptaatiota. 

Kammottavinta ovat elokuvan päänäyttelijät, joiden artikulaatio ja mimiikka jäävät jälkeen jopa CGI-animoiduista olioista. Vielä sen jälkeenkin, kun on hyväksynyt ajatuksen etteivät näyttelijät eivätkä heidän hahmonsakaan muistuta alkuperäisen sarjakuvan Valeriania ja Laurelinea, ällistelee sitä, miten hukassa nämä nuoret näyttelijät ovat digimaailmojen keskellä.

Elokuvan seksistisyys, rasistisuus ja militantti pullistelu ovat ongelmia erikseen. Mutta niiden osalta Valerian-filmi ei pahemmin eroa jostain "Guardians of the Galaxy" -filmeistä, kumminkaan. Miksi sitten ranskalainen ohjaaja yrittäisi amerikkalaisella rahalla jotain riipaisevampaa?
 
Scifi-genrestä on tullut nyt supersankarifilmien tavoin takuuleima sille, että katsojalta ei edellytetä minkäänlaista ajattelua. Tämä on melkoinen muutos sellaisen GENREN kannalta, jota joskus on pidetty ideakeskeisenä kertomataiteena, jollei peräti älykköjen nurkkakuntaisuutena. Eipä enää. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti