KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2024


- Metsossa 16.4. puhumassa Tuntemattoman sotilaan filmi- ja näytelmäsovituksista
- toukokuussa osallistumme taas Åconiin
- tietokirjani Eroottinen elokuva ilmestyy kesällä Oppianilta






torstai 5. lokakuuta 2017

Kuuden tonnin julkaisutila ilmaiseksi, sanoi tiedekustantaja

Nyt kuuden tonnin julkaisutila ilmaiseksi, sanoi tiedekustantaja.

Viimeksi hän lähestyi sähköpostilla, nyt puhelimella. Puhelun aluksi hän kehui tutkimuskirjani tuomasta meriitistä. Vastasin, ettei meriitti tuonut leipää pöytääni. Kysyin, miten kustantaja, SKS, on mainostanut kirjaani? Miten levittänyt sitä meriittini kasvattamiseksi?

Näihin kustantaja ei halunnut vastata. Hän aloitti pitkän mainospuheen open access -julkaisemisen hienoudesta. Sen kärkenä oli rahasumma joka oli miltei taskussani, koska minun ei tarvinnut antaa sitä kustantamolle. Yleensä he ottavat 6000 euroa siitä, jotta teos siirretään kustantamon verkkojulkaisualustalle. Mutta heillä on pilottivaiheessa mahdollisuus valita kuusi tiedekirjaa per vuosi, joiden tekijät saavat ilmaiseksi OA-paikan kustantamon alustalla.

Siinä vaiheessa aloin huutaa. Puhelu loppui pian. Suussa oli tuttu paskan maku. Se tuli korvasta. Samalla tavoin kun Fortumin tai Helsingin Energian tyrkyttäessä korvaani ydinsähköä vihreänä valmisteena.

Piti googlata totuus. Helsingin yliopisto ja Erkko-säätiö ovat näköjään antaneet tukirahaa SKS:lle pilottihanketta varten: "Pilotin alkuvaiheessa yksittäisen teoksen käsittelymaksuksi on arvioitu 6000 euroa. Kirjoittajilta tämä peritään vain siinä tapauksessa, että heidän tutkimusrahoitukseensa sisältyy käsittelymaksu (niin sanottu kultaisen reitin malli)." n&n

Rahasumma piti siis paikkansa. Mutta jälkimmäisen asian kustantaja jätti mainitsematta: että minulta mitään maksua  (jotta muut voivat lukea ilmaiseksi jne) ei olisi edes voitu periä.

Toiseksi, käsittelymaksun ainoa tarkoitus on kompensoida kustantamolle OA-julkaisemisen tuomaa taloudellista menetystä. SKS saa siis tukirahaa, jotta se voi esiintyä hyväntekijänä ja rahastaa tutkijoita.

Ja yliopisto ja Erkko-säätiö? Suuria hyväntekijöitä nekin. Senttiäkään tästä OA-tuen rahasta ei vaan tule tutkijoille saakka, ei vapaille eikä ostetuille. Raha kiertää vain tiedepolitiikan välineenä instituutiosta toiseen.

Odotan kiinnostuksella, millainen on tiedekustantajan seuraava alennustarjous. "No Tero aatehuoneelta terve!..."


Erinomainen tiivistelmä OA-julkaisemisen sekoittamasta tiedekustannuksen maailmasta löytyy n&n-lehden OA-julkaisusta:
http://netn.fi/artikkeli/avoimen-saatavuuden-haasteet

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti